JOTAIN MÄTÄÄ TANSKANMAALLA 1999
eli kertomus siitä, miten poikamme lähtivät ensikertaa ulkomaille suunnistamaan
Keskiviikko 5.5
Katajanokan laiturille alkoi illansuussa kerääntyä suunnistusautojen letka valmistautuen ajamaan Viikingin uumeniin. Jonossa olikin meidän lisäksemme vain vanhoja konkareita eli Travel Å:n kantavat voimat Markku & Stefan (tänään 30v.),Rofa ja Kaipaisen Pekka ilman karttureita sekä nousevat kyvyt Reijo & Iiro Turusta upouudella Mazdallaan.
Keskiviikko 5.5
Katajanokan laiturille alkoi illansuussa kerääntyä suunnistusautojen letka valmistautuen ajamaan Viikingin uumeniin. Jonossa olikin meidän lisäksemme vain vanhoja konkareita eli Travel Å:n kantavat voimat Markku & Stefan (tänään 30v.),Rofa ja Kaipaisen Pekka ilman karttureita sekä nousevat kyvyt Reijo & Iiro Turusta upouudella Mazdallaan.
Laivamatkan ajan saimmekin kuulla erilaisia hyviä neuvoja Tanskalaisen autosuunnistuksen saloista ja kaikista muistakin vapaa-ajan aktiviteeteista. Laivalla vietettiin Stefanin syntymäpäiväjuhlia erilaisten urheilujuomien merkeissä, pitäen kuitenkin mielessä seuraavan päivän siirtymä.
Torstai 6.5.
Taas syntymäpäivät; joku täytti vähän yli 30v. Laivasta ulos ja kadun yli parkkipaikalle. Uusi Mazda aurauskulmien säätöön…kuulemma veteli vähän Turusta tullessa.
Torstai 6.5.
Taas syntymäpäivät; joku täytti vähän yli 30v. Laivasta ulos ja kadun yli parkkipaikalle. Uusi Mazda aurauskulmien säätöön…kuulemma veteli vähän Turusta tullessa.
- Mittaus : kolme senttiä aurausta….työkalut esiin…hillitöntä ruuvausta raidetankojen seutuvilta (Reijo)… mittaus: neljä senttiä aurausta….väärä suunta….uutta ruuvausta….neljä senttiä…ei säätynyt lukitusmuttereista….ruuvausta…vihdoinkin kohdallaan. Kalut kasaan ja siirtymälle kohti Köpistä.
Jumalatonta jolkotusta letkassa läpi Ruotsin. Helppo nakki, matkakin vain jotain 600 kilsaa. Helsingborgissa lauttaan sarjalipulla koko letka ja taas säästettiin kisabudjetissa monta kruunua. Ajo Köpistä kohti, josta piti löytymän motelli entisten Suomen mestareiden suunnistamana ja arvasihan sen miten siinä kävi. Moottoritiellä väärä kaistanvalinta ja eikun keskustaa kohti kunnes PSASin urhoolliset edustajat johdattivat letkan oikealle kadulle (apuna 500 000:n tarkka kaupunkikartta). Motelliin ja eiku katsomaan lätkämatsia….mitä!!! ei Eurosporttia !!..kännykkä…..puhelu Suomeen…paljon peli..3-0 Venäjä johtaa…eikun kaljat…puhelu….3-3.
Perjantai 7.5
Herätys kummalliseen kolkutukseen motellin pihalta. Mazda taas pukeilla ja etupyöran laakerit vaihtoon. Tämähän olikin jo helpompi remontti…vain pari tuntia ja lisää laakereita paikallisesta varaosakaupasta. Ajoretki kohti kisapaikkaa, joka tietenkin oli Tanskan toisella laidalla…vain 300 kilsaa lisää. Kamat motelliin ja harjoituskisaan.
Paikallisen kylän bensa-aseman pihalla käytiin seuraava keskustelu:
-Missähän täällä on lähtö ?
-Hei tossa on joku auto ja sen edessä tommonen viiri.
-Kato, tossa peräkärryssä on lisää noita viirejä. Ne on varmaan reittikilpiä
-Katotaas ? Joo toi on JATti ja toi RT. No problem.
-Siitä autosta ne näköjään saa paperit ja ajaa heti ton tien yli ja kiertää ton puun.
-Jep siellähän on ensimmäinen RT. Yksi kyltti löydetty jo ennen kun edes on lähdetty…heh heh
Kisassa sitten löydettiinkin runsaasti erilaisia kylttejä, joista suuri osa oli jopa oikeita. Yhdellä jaksolla törmättiin sitten loistavasti suunnistaen paikalliseen S-asemaan. Kepissä viiri, leimasin ja lappu. Pasi hyppäsi hakemaan leimaa ja lukemaan lapun tekstiä. – Tässä hei lukee jotain jollain kielellä. – No mitä siinä sanotaan? – Että 30 metriä ja sitten jotain 14 ??? – Oota vähän mä katon tästä reittikirjasta… en tajuu 30 m, mutta minne ja mikä 14 ?? OK, ajetaan vaan eteenpäin reittiä… hei tuol on yksi kyltti, otetaanko? – Otetaan vaan. ( ja oikein meni, se on sitä kielitaitoa se)
Eteenpäin jatkettiin erehtymättömällä vaistolla (ei nääs yhtään tiedetty mihin pitäis mennä) ja törmättiin rautatiehen. – Hei nyt mä tiedän missä ollaan…ihan eri kohdassa karttaa mitä mä luulin ensin…eikun takas semmonen kilometri ja uusi yritys. Kisa jatkui ja päästiin ottamaan tuntumaa paikalliseen metsämaastoon. Tasaista tiheikköa ja samansuuntaisia uria kymmenen metrin välein (urien pituus jotain puoli kilometriä ja ympäri ei päässyt). Kädessä reittikirja , jossa väärennettyjä kartanpalasia metsästä höystettynä erilaisilla nuolikuvioisilla irtoruuduilla. Ja eikun ajetaan vaan…risteys, tästä oikeelle…ei sentään, nää onkin ovelia: pitääkin mennä yli ja sitten tonne peltoon…edessä kolmet rinnakkaiset kyltit..joo selvä juttu otetaan noi reunimmaiset (ja väärin meni , 35 pistettä, yksi yli ja yksi puuttuva).
Harjoituskisa opetti meille kyllä melko tylyllä tavalla, mistä on kysymys. Hosumalla täällä ei kyllä pärjää ja jotenkin pitäisi tietää missä ollaan, kun ruutu reittikirjassa vaihtuu. Karttapalat on osaksi huijausta ja jos erehtyi ottamaan mitan väärästä kiintopisteestä, niin kahden ruudun päässä odotti aina tuplavirhe. No maaliin kuitenkin päästiin siedettävässä ajassa, eikä jääty edes viimeiseksi : sijoitus 22.
Illalla motellilla "hiljainen valmetaja" Laakso kuuluttaa ovesta, että tuokaas poijaat ne kartat tänne ni mä näytän kuin se olis pitänyt ajaa. Asiantuntevaa opastusta Taskalaisten jippoihin esimerkkinä juuri ajettu ja tuoreessa muistissa oleva kisa.
Lauantai 8.5
Suuri kisapäivä koitti. Tavanomaisten kuvioiden (ilmoittautuminen, katsastus) lisäksi oli ulkolaisille kilpailijoille järjestetty vastaanotto ja pormestarin puhe paikallisen pikkukaupungin raatihuoneelle. Maljoja kohoteltiin ja puheen hauskoissa kohdissa (luulen) naurettiin yhdessä muiden kanssa. On se vaan helppoa tämä Tanskan kieli. Sitten syötiin ja istuttiin ohjaajakokouksessa (mitähän me kartturit siellä teimme?), jossa varoiteltiin vihaisista maanomistajista ja vaarallisista junista. Ohjeet ymmärsimme hyvin Rofan toimiessa tulkkina.
Jumalatonta jolkotusta letkassa läpi Ruotsin. Helppo nakki, matkakin vain jotain 600 kilsaa. Helsingborgissa lauttaan sarjalipulla koko letka ja taas säästettiin kisabudjetissa monta kruunua. Ajo Köpistä kohti, josta piti löytymän motelli entisten Suomen mestareiden suunnistamana ja arvasihan sen miten siinä kävi. Moottoritiellä väärä kaistanvalinta ja eikun keskustaa kohti kunnes PSASin urhoolliset edustajat johdattivat letkan oikealle kadulle (apuna 500 000:n tarkka kaupunkikartta). Motelliin ja eiku katsomaan lätkämatsia….mitä!!! ei Eurosporttia !!..kännykkä…..puhelu Suomeen…paljon peli..3-0 Venäjä johtaa…eikun kaljat…puhelu….3-3.
Perjantai 7.5
Herätys kummalliseen kolkutukseen motellin pihalta. Mazda taas pukeilla ja etupyöran laakerit vaihtoon. Tämähän olikin jo helpompi remontti…vain pari tuntia ja lisää laakereita paikallisesta varaosakaupasta. Ajoretki kohti kisapaikkaa, joka tietenkin oli Tanskan toisella laidalla…vain 300 kilsaa lisää. Kamat motelliin ja harjoituskisaan.
Paikallisen kylän bensa-aseman pihalla käytiin seuraava keskustelu:
-Missähän täällä on lähtö ?
-Hei tossa on joku auto ja sen edessä tommonen viiri.
-Kato, tossa peräkärryssä on lisää noita viirejä. Ne on varmaan reittikilpiä
-Katotaas ? Joo toi on JATti ja toi RT. No problem.
-Siitä autosta ne näköjään saa paperit ja ajaa heti ton tien yli ja kiertää ton puun.
-Jep siellähän on ensimmäinen RT. Yksi kyltti löydetty jo ennen kun edes on lähdetty…heh heh
Kisassa sitten löydettiinkin runsaasti erilaisia kylttejä, joista suuri osa oli jopa oikeita. Yhdellä jaksolla törmättiin sitten loistavasti suunnistaen paikalliseen S-asemaan. Kepissä viiri, leimasin ja lappu. Pasi hyppäsi hakemaan leimaa ja lukemaan lapun tekstiä. – Tässä hei lukee jotain jollain kielellä. – No mitä siinä sanotaan? – Että 30 metriä ja sitten jotain 14 ??? – Oota vähän mä katon tästä reittikirjasta… en tajuu 30 m, mutta minne ja mikä 14 ?? OK, ajetaan vaan eteenpäin reittiä… hei tuol on yksi kyltti, otetaanko? – Otetaan vaan. ( ja oikein meni, se on sitä kielitaitoa se)
Eteenpäin jatkettiin erehtymättömällä vaistolla (ei nääs yhtään tiedetty mihin pitäis mennä) ja törmättiin rautatiehen. – Hei nyt mä tiedän missä ollaan…ihan eri kohdassa karttaa mitä mä luulin ensin…eikun takas semmonen kilometri ja uusi yritys. Kisa jatkui ja päästiin ottamaan tuntumaa paikalliseen metsämaastoon. Tasaista tiheikköa ja samansuuntaisia uria kymmenen metrin välein (urien pituus jotain puoli kilometriä ja ympäri ei päässyt). Kädessä reittikirja , jossa väärennettyjä kartanpalasia metsästä höystettynä erilaisilla nuolikuvioisilla irtoruuduilla. Ja eikun ajetaan vaan…risteys, tästä oikeelle…ei sentään, nää onkin ovelia: pitääkin mennä yli ja sitten tonne peltoon…edessä kolmet rinnakkaiset kyltit..joo selvä juttu otetaan noi reunimmaiset (ja väärin meni , 35 pistettä, yksi yli ja yksi puuttuva).
Harjoituskisa opetti meille kyllä melko tylyllä tavalla, mistä on kysymys. Hosumalla täällä ei kyllä pärjää ja jotenkin pitäisi tietää missä ollaan, kun ruutu reittikirjassa vaihtuu. Karttapalat on osaksi huijausta ja jos erehtyi ottamaan mitan väärästä kiintopisteestä, niin kahden ruudun päässä odotti aina tuplavirhe. No maaliin kuitenkin päästiin siedettävässä ajassa, eikä jääty edes viimeiseksi : sijoitus 22.
Illalla motellilla "hiljainen valmetaja" Laakso kuuluttaa ovesta, että tuokaas poijaat ne kartat tänne ni mä näytän kuin se olis pitänyt ajaa. Asiantuntevaa opastusta Taskalaisten jippoihin esimerkkinä juuri ajettu ja tuoreessa muistissa oleva kisa.
Lauantai 8.5
Suuri kisapäivä koitti. Tavanomaisten kuvioiden (ilmoittautuminen, katsastus) lisäksi oli ulkolaisille kilpailijoille järjestetty vastaanotto ja pormestarin puhe paikallisen pikkukaupungin raatihuoneelle. Maljoja kohoteltiin ja puheen hauskoissa kohdissa (luulen) naurettiin yhdessä muiden kanssa. On se vaan helppoa tämä Tanskan kieli. Sitten syötiin ja istuttiin ohjaajakokouksessa (mitähän me kartturit siellä teimme?), jossa varoiteltiin vihaisista maanomistajista ja vaarallisista junista. Ohjeet ymmärsimme hyvin Rofan toimiessa tulkkina.
Lähtöhetki. Ajo torilla olevalle rampille. "Hei täähän on ihan kun isojen pokien autokisassa, rampit, lähetyskellot (tosin minuutit ja sekunnit tasivat olla ihan turhia) ja poliisit ohjaamassa likennettä". Reittikirja numero 1 käteen ja menoksi. Alas rampilta, 35 vasempaan, 100 oikeaan……
Ensimmäinen jakso pyöri pikkukaupungin katuja ja aiheutti meille jo pari puuttuvaa ja muutaman ylimääräisen kyltin (ne mitat, ne mitat). Tämän jälkeen seurasikin sisäänmeno pienelle teollisuusalueen tapaiselle pikkupyöritykselle. Sisäänmenotietä ei meinannut löytyä aluksi millään, mutta se kun oli selvitetty niin koko jakso menikin sitten ilman virheitä (mitä nyt myöhiä kymmenkunta minuuttia).
Kisa jatkui ensimmäisillä metsäosuuksilla, jotka sitten kilpailun luonteen vasta paljastivatkin.
- Tosta vasen ja sata metriä, sitten ORKki risteyksessä oikealla
- Kuinka pitkällä ?
- En mä tiedä, valuta vaan eteenpäin
- Tossa on yksi
- Katotaan vielä eteenpäin jos siellä olis lisää. Ei näistä poluista saa selvää
- Hei , tuolla on toinen. Saman näkönen risteys
- Joo, mitataan tästä taaksepäin…hmmm…jos yli 500 metriä niin sitten otetaan toi, muuten se ensimmäinen…..tai eiku…paskat otetaan molemmat. Sitten oikeeseen ja vielä kerran 300…mitä tässä on joku iso tie. Ei tätä oo kartassa…tästä pitää mennä…johonkin….hei noi tanskalaiset meni tonne tien yli…eiku perään
Metsästä suunnisteltiin takaisin kohti kaupunkia ja ovelia kun oltiin, niin löydettiin ison tien takana oleva pinempi ura. Reitti kulki hevosaitauksen läpi ja siellähän se kyltti olikin. Tosin oikea reitti kulki isoa tietä ja taas yksi yli / yksi puuttuva syndrooma iski. Motellin edestä teollisuusalueelle ja tässä kohdassa (ihanneaika 55 minuuttia lähdöstä) tuntia myöhemmin lähteneet Markku & Stefan menivät ohi. Peesattiin jotain 300 metriä ja saatiin vielä näköyhteys seuraavalla JAT:lla, mutta sitten pojat menivät menojaan.
Huh huh…sitten siirtymä ihan tavallista tiekirjaa seuraavalle restartille, josta reittikirja 2:nen käteen. Jakson alku vaikeahkoa maalaismatkailua jolla ei tahtonut kiintopisteitä saada millään kiinni. Pitkällä peltotien suoralla reittikirjassa luki taas jotain tanskaksi –"PAS PÅ TOGET! tää on varmaan että talla tiskiin, anna palaa…." – "hei rata..&%%&%¤ se olikin , että varo junaa. Reitti saapui pieneen kylään, mistä piti löytää selvä Y-risteys. Kartta oli jotain sata vuotta vanha, jossa kylä oli vähän eri näkönen. Kylältä löydettiin kolme RT:tä (kaikki vääriä) ja eksyttiin totaalisesti.
- Mihis nyt mennään ?
- Pitäis löytää ulosmenotien rieteys tuolta idästä päin. Tätä kartassa olevaa tietä ei vaan hahmota millään tänne maastoon. Tähän on kasvanu taloja jokapuolelle…..
- Katotaas pääseeks ton parkkipaikan läpi
- Ei löydy….hei täs kartassa on rata ja asema….etitääs se
-
Ristiin rastiin kylällä kunnes asema löytyi ja sitten takaisin reitille.
Kisa eteni tappavan hitaasti kohti seuraavaa metsää. Suraavalla JAT:lla palloili pakallinen ratamestari, joka kertoi, että kylä oli kyllä vähän ilkeä, mutta nyt seuraa helppo jakso. Helpotuksen huokaus purkautui kartturin suusta, kunnes seuraavassa metsässä vasta ymmärsi, että lausunto olikin vaan ystävällistä v…tuilua.
Ruudut 1 ja 2: helppoa, eikun hanaa. Ruudut 3 ja 4: ovela piirrostapa, tämäkin hoidettiin kotiin. Tyytyväisyys antaa suuren itsevarmuuden. Ruutu 5: piste löytyy helposti. Sitten totaalinen LUKKO… mitä mitä…APUA…minne tästä pitää mennä. Hillitöntä sahaamista isoa tietä pitkin edestakaisin. Seuraavaa pistettä ei hahmota minnekkään. Lisää mittailua, ollaanko varmasti oikeassa paikassa. Ei tuu mitään. Tupakkatauko. Uutta mittailua…ei tästä pääse eteenpäin…aika kuluu…20 minuuttia….haetaan toi polku vasemmalta….ei onnistu…aika kuluu…35 minuuttia. Ei auta kun kaivaa seuraavat sivut esiin ja etsiä joku ruutu, mistä pääsis taas kiinni. Hei taas kartalla ja eteenpäin. Kolme ruutua pysytään reitillä ja taas stoppi. Ei onnistu….JATtikartta esiin ja suoraan seuraavalle JAT:lle.
Tällä tyylillä jatkettiin metsäosuus loppuun ja päästiin tauolle. Tankattiin auto ja miehet samalla kun laskeskettiin kokonaismyöhää. Aikas yllättävästi myöhää oli tässä vaiheessa kolme ja puoli tuntia. Tauolla järjestäjä ilmoitti, että kokonaismyöhäraja oli nostettu neljästä tunnista viiteen ja puoleen. Siis kaksi tuntia marginaalia vielä.
Tauon jälkeinen reittikirja 3:n metsäosuus olikin sitten PSASin sankareiden bravuuri. Jouhevaa suunnistusta ja Pasille jumppatuokio viiden leiman muodossa. Tässä kohtaa Lohjalaiset saivat tarpeekseen ja suunnistivat kohti viimeistä JATtia.
Taas siirtymä normaalilla tiekirjalla ja reittikirjan 4 jakopaikalle. Uusi metsä edessä ja kartat eikun hullumman näköisiä. Tässä tulikin lopullinen niitti. Ei osunut ei millään.
Sama taktiikka kun aikaisemmin ja lyhintä tietä seuraavalle JAT:lle. Taas lyhyt jakso ihan oikeasti reittiä pitkin, kunnes seuraava stoppi ja ylimaallinen avuttomuuden tunne pimeässä metsässä. Viimeistä edellinen JAT haettiin väärinpäin ja tästä suoraan viimeiselle isoja teitä pitkin. Kisan viimeinen RT kortille (20 metriä ennen JAT:a) ja paperit JATtiautoon. Kokonaismyöhät saatiin kirittyä kriittisen rajan alapuolelle eikä hylkäysvaaraa enää ollut.
Siirtymä tuloslaskentapaikalle, jossa valmiiksi laskettu tulos jo odottikin. Olivat faxanneet kilpailukortit autosta tuloslaskentaan.
Jaa sijoitus…..ulkomaalaisten sarjassa loistava 23. sija (32 osallistujaa) ja virhepisteitä vaatimattomat 1800. PM-CUP:ssa sijoitus oli toinen (kilpailijatuen saa lähettää tilille) ja 58 CUP pistettä. Kisassa oli yhteensä 164 reittiasemaa, joista mellä puuttui vain 50. Myös muutama ylimääräinen oli eksynyt kortille. Paras Tanskalainen ajoi 200 pisteellä ja ulkomaalaisten sarjan voittajat (muuten 7 ensimmäistä oli Suomalaisia) noin 600 pisteellä. Parhaat Suomalaiset olivat 1. Felin/Laakso 2. Eronen/Lehtinen 3. Leppänen/Åstrand.
Uskomaton reissu ja tietysti meidän tuurimme mukaisesti kisa oli kaikkien aikojen vaikein (näin totesivat kymmeniä vuosia mukana olleet konkarit).
Tätä muistellaan vielä keinutuolissakin vuosien kuluttua
Matti & Pasi
Ensimmäinen jakso pyöri pikkukaupungin katuja ja aiheutti meille jo pari puuttuvaa ja muutaman ylimääräisen kyltin (ne mitat, ne mitat). Tämän jälkeen seurasikin sisäänmeno pienelle teollisuusalueen tapaiselle pikkupyöritykselle. Sisäänmenotietä ei meinannut löytyä aluksi millään, mutta se kun oli selvitetty niin koko jakso menikin sitten ilman virheitä (mitä nyt myöhiä kymmenkunta minuuttia).
Kisa jatkui ensimmäisillä metsäosuuksilla, jotka sitten kilpailun luonteen vasta paljastivatkin.
- Tosta vasen ja sata metriä, sitten ORKki risteyksessä oikealla
- Kuinka pitkällä ?
- En mä tiedä, valuta vaan eteenpäin
- Tossa on yksi
- Katotaan vielä eteenpäin jos siellä olis lisää. Ei näistä poluista saa selvää
- Hei , tuolla on toinen. Saman näkönen risteys
- Joo, mitataan tästä taaksepäin…hmmm…jos yli 500 metriä niin sitten otetaan toi, muuten se ensimmäinen…..tai eiku…paskat otetaan molemmat. Sitten oikeeseen ja vielä kerran 300…mitä tässä on joku iso tie. Ei tätä oo kartassa…tästä pitää mennä…johonkin….hei noi tanskalaiset meni tonne tien yli…eiku perään
Metsästä suunnisteltiin takaisin kohti kaupunkia ja ovelia kun oltiin, niin löydettiin ison tien takana oleva pinempi ura. Reitti kulki hevosaitauksen läpi ja siellähän se kyltti olikin. Tosin oikea reitti kulki isoa tietä ja taas yksi yli / yksi puuttuva syndrooma iski. Motellin edestä teollisuusalueelle ja tässä kohdassa (ihanneaika 55 minuuttia lähdöstä) tuntia myöhemmin lähteneet Markku & Stefan menivät ohi. Peesattiin jotain 300 metriä ja saatiin vielä näköyhteys seuraavalla JAT:lla, mutta sitten pojat menivät menojaan.
Huh huh…sitten siirtymä ihan tavallista tiekirjaa seuraavalle restartille, josta reittikirja 2:nen käteen. Jakson alku vaikeahkoa maalaismatkailua jolla ei tahtonut kiintopisteitä saada millään kiinni. Pitkällä peltotien suoralla reittikirjassa luki taas jotain tanskaksi –"PAS PÅ TOGET! tää on varmaan että talla tiskiin, anna palaa…." – "hei rata..&%%&%¤ se olikin , että varo junaa. Reitti saapui pieneen kylään, mistä piti löytää selvä Y-risteys. Kartta oli jotain sata vuotta vanha, jossa kylä oli vähän eri näkönen. Kylältä löydettiin kolme RT:tä (kaikki vääriä) ja eksyttiin totaalisesti.
- Mihis nyt mennään ?
- Pitäis löytää ulosmenotien rieteys tuolta idästä päin. Tätä kartassa olevaa tietä ei vaan hahmota millään tänne maastoon. Tähän on kasvanu taloja jokapuolelle…..
- Katotaas pääseeks ton parkkipaikan läpi
- Ei löydy….hei täs kartassa on rata ja asema….etitääs se
-
Ristiin rastiin kylällä kunnes asema löytyi ja sitten takaisin reitille.
Kisa eteni tappavan hitaasti kohti seuraavaa metsää. Suraavalla JAT:lla palloili pakallinen ratamestari, joka kertoi, että kylä oli kyllä vähän ilkeä, mutta nyt seuraa helppo jakso. Helpotuksen huokaus purkautui kartturin suusta, kunnes seuraavassa metsässä vasta ymmärsi, että lausunto olikin vaan ystävällistä v…tuilua.
Ruudut 1 ja 2: helppoa, eikun hanaa. Ruudut 3 ja 4: ovela piirrostapa, tämäkin hoidettiin kotiin. Tyytyväisyys antaa suuren itsevarmuuden. Ruutu 5: piste löytyy helposti. Sitten totaalinen LUKKO… mitä mitä…APUA…minne tästä pitää mennä. Hillitöntä sahaamista isoa tietä pitkin edestakaisin. Seuraavaa pistettä ei hahmota minnekkään. Lisää mittailua, ollaanko varmasti oikeassa paikassa. Ei tuu mitään. Tupakkatauko. Uutta mittailua…ei tästä pääse eteenpäin…aika kuluu…20 minuuttia….haetaan toi polku vasemmalta….ei onnistu…aika kuluu…35 minuuttia. Ei auta kun kaivaa seuraavat sivut esiin ja etsiä joku ruutu, mistä pääsis taas kiinni. Hei taas kartalla ja eteenpäin. Kolme ruutua pysytään reitillä ja taas stoppi. Ei onnistu….JATtikartta esiin ja suoraan seuraavalle JAT:lle.
Tällä tyylillä jatkettiin metsäosuus loppuun ja päästiin tauolle. Tankattiin auto ja miehet samalla kun laskeskettiin kokonaismyöhää. Aikas yllättävästi myöhää oli tässä vaiheessa kolme ja puoli tuntia. Tauolla järjestäjä ilmoitti, että kokonaismyöhäraja oli nostettu neljästä tunnista viiteen ja puoleen. Siis kaksi tuntia marginaalia vielä.
Tauon jälkeinen reittikirja 3:n metsäosuus olikin sitten PSASin sankareiden bravuuri. Jouhevaa suunnistusta ja Pasille jumppatuokio viiden leiman muodossa. Tässä kohtaa Lohjalaiset saivat tarpeekseen ja suunnistivat kohti viimeistä JATtia.
Taas siirtymä normaalilla tiekirjalla ja reittikirjan 4 jakopaikalle. Uusi metsä edessä ja kartat eikun hullumman näköisiä. Tässä tulikin lopullinen niitti. Ei osunut ei millään.
Sama taktiikka kun aikaisemmin ja lyhintä tietä seuraavalle JAT:lle. Taas lyhyt jakso ihan oikeasti reittiä pitkin, kunnes seuraava stoppi ja ylimaallinen avuttomuuden tunne pimeässä metsässä. Viimeistä edellinen JAT haettiin väärinpäin ja tästä suoraan viimeiselle isoja teitä pitkin. Kisan viimeinen RT kortille (20 metriä ennen JAT:a) ja paperit JATtiautoon. Kokonaismyöhät saatiin kirittyä kriittisen rajan alapuolelle eikä hylkäysvaaraa enää ollut.
Siirtymä tuloslaskentapaikalle, jossa valmiiksi laskettu tulos jo odottikin. Olivat faxanneet kilpailukortit autosta tuloslaskentaan.
Jaa sijoitus…..ulkomaalaisten sarjassa loistava 23. sija (32 osallistujaa) ja virhepisteitä vaatimattomat 1800. PM-CUP:ssa sijoitus oli toinen (kilpailijatuen saa lähettää tilille) ja 58 CUP pistettä. Kisassa oli yhteensä 164 reittiasemaa, joista mellä puuttui vain 50. Myös muutama ylimääräinen oli eksynyt kortille. Paras Tanskalainen ajoi 200 pisteellä ja ulkomaalaisten sarjan voittajat (muuten 7 ensimmäistä oli Suomalaisia) noin 600 pisteellä. Parhaat Suomalaiset olivat 1. Felin/Laakso 2. Eronen/Lehtinen 3. Leppänen/Åstrand.
Uskomaton reissu ja tietysti meidän tuurimme mukaisesti kisa oli kaikkien aikojen vaikein (näin totesivat kymmeniä vuosia mukana olleet konkarit).
Tätä muistellaan vielä keinutuolissakin vuosien kuluttua
Matti & Pasi