PM Tanska 2005
Tanskan PM-osakilpailu avasi perinteisesti tämänkin vuoden PM-sarjan. Osallistujajoukko oli edellisvuosiin verrattuna harventunut huomattavasti. Suomesta kiertuelle lähti tähän kevään ensimmäiseen koitokseen 12 paria ja UFAK:istakin vain kahden parin vahvuinen ikämiesjoukkue.
Keväisen koleassa säässä lumihiutaleiden hiljalleen leijaillessa kokoonnuimme perinteisesti eteläsatamaan jo keskiviikkoiltana. Menomatkan vaiherikas ajomatka keskeytettiin ainoastaan vakiopaikalle Wittrup-motelliin yöpymistä varten. Toki traditionaaliset grillijuhlat motellin pihalla järjestettiin tällä pienmmälläkin neljän hengen joukolla.
Kilpailukeskuksena toimivaan Legolandiin saavuttiin perjantaina hyvin nukutun yön jälkeen jo puoliltapaivin ja aikaa jäi hyvin valmistautua päivän esikisaan. Esikisa oli perinteistä tanskalaista maaseutuajelua tarkkoine tuplakyltteineen. Kaksoisvirheitä kerättiin kiitettävä määrä tästäkin lyhyehköstä kapinasta. Joitakin kylttejä tosin olisi saanut tuoda hieman lähemmäksi toisiaan, kun kylttiväli teollisuusalueella oli lähempänä kahtakymmentä metriä ja pimeässä niiden havaitseminen oli autosta melko hankalaa.

Tämänvuotinen PM-kisa ajetiin samoissa maisemissa kuin kolme vuotta sitten. Loppuhuipennus tapahtui jälleen samassa metsässä, josta suurimmalla osalla oli jo kokemusta vuoden 2002 kisoista. Metsäosuutta oli tällä kertaa järjestäjien mukaan vain 17 kilometriä ja muutenkin kisa oli pidetty kohtuullisen pituisena normaalista tanskalaistyylistä poiketen. Kisan ihanneaika oli 165 minuuttia ja konaismyöhäraja 300 minuuttia, joten retiltä piti selvitä pois alle kahdeksan tunnin.
Kolme ensimmäistä jaksoa ajettiin maaseutukierrosta, koluten erilaisten peltojen ja maatalojen pihapiirien koukeroita. Tuplavirheet vaanivat aina joka kolmannessa ruudussa ja kiintopisteitä oli tavanomaisen hankalaa hahmottaa maastoon. Kisan toinen kolmen jakson osuus sitten ajettiin metsässä, jossa säännölliset ajourat risteilivät tasaisin välein ja kaikki risteykset näyttivä samanlaisilta. Metsäosuudella reitti oli laadittu suhteellisen eteneväksi ja "täyslukoilta" vältyttiin tällä kertaa kokonaan. Säänölliset uraviidakot aiheuttivat kyllä melko hauskan onnistumisen tunteen, vaikka pitkät pätkät ajettiin yhtä uraa sivussa. Tämä kyllä paljastui sitten tuloslaskennassa kolmen peräkkäisen tuplavirheen muodossa.
Osakilpailuvoittoon ajoivat tanskalaisista kukas muu kuin pari Sųndergaard - Sųndergaard 88 pisteellä. Ulkolaisten luokka sitävastoin sai uudet voittajat, kun sinnikäs harjoittelu palkittiin voiton muodossa. Nopein suoritus toi voiton ennen ruotsalaisia, suuremmista reittivirheistä huolimatta, parille Sjöberg - Mamia. Maalipaikalla nähtiin myös toinen iloinen suomalaispari, joka kymmenen vuoden yrityksen jälkeen sijoittui ensimmäistä kertaa kolmen parhaan joukkoon. UFAK:laisittain kisat eivät ihan nappiin menneet, mutta saatiinpa tässäkin sarjassa uudet "seuran parhaat".

Kisan voittajat "hakatun halkopinon" takana ja "plantaasilla".
Tässä pala tulosluetteloa: ulkomaalaisten luokan parhaat ja UFAK:laisten sijoitukset:
Kalustopuolella koettiin muutama takaisku, kun Eetun Golffi jäi Tanskaan ilman vaihdelaatikon öljyjä ja omasta Mazdasta katosi mekaaninen yhteys moottorin ja pyörien väliltä jossain Paimion seutuvilla.
Lopuksi vielä matkan kommentteja paluumatkan spekuloinneista:
matti

- Vauhti ja kuivat murot eivät sovi yhteen - varsinkaan kahdelle possulle.
- Varsikahvi eli olut.
- 1800 kuutioista ei tarvii viritellä.
- Loppuis kyllä tää peruuttelu kun pääsis itse kartturiksi.
- Tanskan reisulla ohittelemaan pääsee meno- ja paluumatkalla, muuten on olo kuin pujottelukepillä.
matti