KAUSI 2002 KORKATTU
Puoli vuotta ehtikin vierähtää ennenkuin taas päästiin eksyilemään autosuunnistuksen merkeissä. Syksy kului rattoisasti uutta autoa rakennellessa ja muutenkin oman perushuollon kanssa. No, hinnalla millä hyvänsä piti kuitenkin päästä kausi avaamaan jälleen kerran sprintin merkeissä.Perinteistä poiketen ei Hyvinkäällä mentykään moottorikeskuksen ratoja sahaamaan vaan ”uudet” alueet olivat käytössä. Mielenkiintoinen sprintti olikin rakennettu kahdesta erilaisesta alueesta – ensin kaksi jaksoa hiekkakuopassa ja loput pellolla talviseen tapaan.
Ensimmäinen jakso
Siirtymä Hyvinkäältä isoja teitä Nukariin, jonka aikana totesin menevämme jo vuoden 1999 SM:stä alkaen vihaamalleni soramontulle. Tässä hiekkakuopassa jostain syystä ei mikään silloin osunut kohdalleen. JRT:ltä kartta kouraan ja menoksi. Lähtö sujuikin hyvin ja autokin tuntuu pelittävän ihan mukavasti, vaikka yhtään koeajoa ei ehditty tehdä. Ensimmäiset mutkat sujuvasti ja sitten kuopan reunaan ja kasan takaa kyltit kyytiin. Ei tunnu ihan mitta osuvan ja muotokin on mielestäni vähän sinnepäin. Näinhän se usein talvikisoissa onkin ja nyt pitäis sitten soveltaa.Karttaan onkin ripoteltu kiitettävä määrä kiintopisteitä, joiden mukaan suuntia voikin ottaa. Mutta, mutta.. tyhmänä luupäänä yritän sitkeästi ajattaa muodolla ja katastroofin ainekset muhivat vaarallisesti. Kasojen ympäri, kivikasa tuolla, seuraavalle kepille.... ” ei tää ihan näin mee, otetaas takasin”. Uutta vauhtia ja vähän ajan päästä ollaan taas samassa paikassa. Sekoilua jatkuu koko jakson ajan ja aikaa palaa.
Toinen jakso
Samaan kuoppaan uudestaan. Nythän tämän jo pitäisi sujua, sillä onhan paikka kertaalleen hahmottunut päähän. Vaan eipä mitään. Sama sekoilu jatkuu ja kasat ei hahmotu kartalta sitten millään paikalleen. Montun takaosassa on jo ruuhkaa, kun Kehä ykkösella kello kahdeksan aamulla. Kilpalijoita suhahtelee joka puolelta ja tietenkin vielä eri kierroksella. Vähän pitkäksi menneen risteyksen jälkeen pitäisi peruutella takaisin reitille ja eikun suoraan lumikasan sisällä olevan kiven päälle. Minä siinä jo remeileitä aukomaan aikomuksena nousta työntämään, kun samalla hetkellä ystävälliset Kiikoisten voimamiehet lykkäsivät meidät matkaan. Lopulta päästiin kuopalta poiskin ja vielä ilman hukattuja asemia. Aikaa oli tosin kulunut jo moninkertaisesti koko kisan tarpeisiin.
Kolmas jakso
Pienen siirtymän jälkeen päästiinkin sitten jo tyypilliseen talvipeltoon. Nyt voisi jo testailla auton kulkua vähän vauhdikkaammin, olihan kartta selkeän oloinen. Pellon reunaan ja hanaa. Karttavalo hakkaa ohimoon ja amalgaamit irtoavat hampaista. ##kele kun täristää... silmämunat vatkaa päässä ja näkö hämartyy, kylttinumeroista tulee lääkärin käsialalla tehtyjä latinankielisiä koukeroita. Kojelautaan ruuvattu kelo singahtaa kohti tuulilasia ja jää ilkeästi roikkumaan johtonsa varaan. Liitin irti ja kello lattialle. Tripin virtaliitin irtoaa ja kojelaudan ”infokeskus” pimenee. Vauhtia pois ja vähän iisimmin eteenpäin. Takajousitusta on ainakin saatava löysemmälle ennen seuraavia kisoja.
Neljäs jakso
Uusi kierros samassa pellossa. Nythän tämä alkaa sujua. Pikän tauon jälkeen näköjään tarvitaan vähän jaksoja pohjalle, jotta rytmi löytyy. Kartturi ja kuski alkavat olla synkassa ja ajo etenee vauhdikkaasti. Ensimmäiset pistevälit L-1-3 ja eikun lisää vauhtia. Matka jatkuu 3-4 .... mitä ihmettä ollaan jo kuutosessa ... seis seis , yksi lenkki ajamatta. Paikkaamaan harkkarimaisesti piirrettyä pisteväliä 4-5, joka ovelasti oli sijoitettu toiselle kartaalle ja jonka alku ja loppu olivat sama piste pääkartan viivalla. Pitihän se arvata, ettei tämä suju vieläkään. Samanlainen pisteväli 1-2 oli jo tässä vaiheessa jäänyt ajamatta, enkä sitä ollut edes huomannut. Yksi kylttikin jää lisäksi kyydistä, mutta sillä ei ole suurempaa merkitystä tässä kisassa, missä onnistuimme kasaamaan kaikki mahdolliset töppäykset kerralla yhteen.
Tuloslaskentapaikalla euromakkaraa syödessä pahin harmitus jo lauhtui ja mieleen jäi mukava sekä onnistunut kauden avannut kisatapahtuma. matti
Ensimmäinen jakso
Siirtymä Hyvinkäältä isoja teitä Nukariin, jonka aikana totesin menevämme jo vuoden 1999 SM:stä alkaen vihaamalleni soramontulle. Tässä hiekkakuopassa jostain syystä ei mikään silloin osunut kohdalleen. JRT:ltä kartta kouraan ja menoksi. Lähtö sujuikin hyvin ja autokin tuntuu pelittävän ihan mukavasti, vaikka yhtään koeajoa ei ehditty tehdä. Ensimmäiset mutkat sujuvasti ja sitten kuopan reunaan ja kasan takaa kyltit kyytiin. Ei tunnu ihan mitta osuvan ja muotokin on mielestäni vähän sinnepäin. Näinhän se usein talvikisoissa onkin ja nyt pitäis sitten soveltaa.Karttaan onkin ripoteltu kiitettävä määrä kiintopisteitä, joiden mukaan suuntia voikin ottaa. Mutta, mutta.. tyhmänä luupäänä yritän sitkeästi ajattaa muodolla ja katastroofin ainekset muhivat vaarallisesti. Kasojen ympäri, kivikasa tuolla, seuraavalle kepille.... ” ei tää ihan näin mee, otetaas takasin”. Uutta vauhtia ja vähän ajan päästä ollaan taas samassa paikassa. Sekoilua jatkuu koko jakson ajan ja aikaa palaa.
Toinen jakso
Samaan kuoppaan uudestaan. Nythän tämän jo pitäisi sujua, sillä onhan paikka kertaalleen hahmottunut päähän. Vaan eipä mitään. Sama sekoilu jatkuu ja kasat ei hahmotu kartalta sitten millään paikalleen. Montun takaosassa on jo ruuhkaa, kun Kehä ykkösella kello kahdeksan aamulla. Kilpalijoita suhahtelee joka puolelta ja tietenkin vielä eri kierroksella. Vähän pitkäksi menneen risteyksen jälkeen pitäisi peruutella takaisin reitille ja eikun suoraan lumikasan sisällä olevan kiven päälle. Minä siinä jo remeileitä aukomaan aikomuksena nousta työntämään, kun samalla hetkellä ystävälliset Kiikoisten voimamiehet lykkäsivät meidät matkaan. Lopulta päästiin kuopalta poiskin ja vielä ilman hukattuja asemia. Aikaa oli tosin kulunut jo moninkertaisesti koko kisan tarpeisiin.
Kolmas jakso
Pienen siirtymän jälkeen päästiinkin sitten jo tyypilliseen talvipeltoon. Nyt voisi jo testailla auton kulkua vähän vauhdikkaammin, olihan kartta selkeän oloinen. Pellon reunaan ja hanaa. Karttavalo hakkaa ohimoon ja amalgaamit irtoavat hampaista. ##kele kun täristää... silmämunat vatkaa päässä ja näkö hämartyy, kylttinumeroista tulee lääkärin käsialalla tehtyjä latinankielisiä koukeroita. Kojelautaan ruuvattu kelo singahtaa kohti tuulilasia ja jää ilkeästi roikkumaan johtonsa varaan. Liitin irti ja kello lattialle. Tripin virtaliitin irtoaa ja kojelaudan ”infokeskus” pimenee. Vauhtia pois ja vähän iisimmin eteenpäin. Takajousitusta on ainakin saatava löysemmälle ennen seuraavia kisoja.
Neljäs jakso
Uusi kierros samassa pellossa. Nythän tämä alkaa sujua. Pikän tauon jälkeen näköjään tarvitaan vähän jaksoja pohjalle, jotta rytmi löytyy. Kartturi ja kuski alkavat olla synkassa ja ajo etenee vauhdikkaasti. Ensimmäiset pistevälit L-1-3 ja eikun lisää vauhtia. Matka jatkuu 3-4 .... mitä ihmettä ollaan jo kuutosessa ... seis seis , yksi lenkki ajamatta. Paikkaamaan harkkarimaisesti piirrettyä pisteväliä 4-5, joka ovelasti oli sijoitettu toiselle kartaalle ja jonka alku ja loppu olivat sama piste pääkartan viivalla. Pitihän se arvata, ettei tämä suju vieläkään. Samanlainen pisteväli 1-2 oli jo tässä vaiheessa jäänyt ajamatta, enkä sitä ollut edes huomannut. Yksi kylttikin jää lisäksi kyydistä, mutta sillä ei ole suurempaa merkitystä tässä kisassa, missä onnistuimme kasaamaan kaikki mahdolliset töppäykset kerralla yhteen.
Tuloslaskentapaikalla euromakkaraa syödessä pahin harmitus jo lauhtui ja mieleen jäi mukava sekä onnistunut kauden avannut kisatapahtuma. matti
PS. ”Suunnistusperusteen vaihtuessa kartalta toiselle tulee vaihtopisteen ilmetä molemmilta kartoilta tai vaihtopiste on merkittävä maastoon” Autourheilun sääntökirja 2002 , Autosuunnistuksen säännöt kohta 20.3