VUODEN 2000 VIIMEINEN SM-OSAKILPAILU JYVÄSKYLÄSSÄ
Pimeyden voimaa Keski-Suomessa
SM sarjan viimeinen osakisa tälle vuodelle ajettiin Jyväskylän itäpuolella. Tasapuolisuuden nimissä oli kisan lähtöajat vasta iltamyöhällä, jolloin koko letka pääsi ajamaan pimeässä heti alusta asti.
Tuloksista jo näkee, että pimeyden lisäksi kisaan oli saatu vaikeutta aivan riittämiin ja lisäksi "hienovaraisella" kartanpiirrolla tuli kisasta ainakin allekirjoittaneelle osittainen näkötesti suunnistuksen lisäksi. Täytyykin lähteä haeskelemaan seuraavaa kisaa varten apuvälineeksi valkoista keppiä, kun ei tunnu karttavaloissa löytyvän tarpeeksi tehoa.
Rouskun veljeksille tuntuu harrastaminen pimeässä olevan tuttua ja niinpä saatiin karttureiden mitalisijoille oikea sukukokous.
Nuorisoketjulaiset pesivät koko porukan ja hukkasivat vaivaiset kolme pysäkkiä vaikka vaikeata kuulemma olikin.
matti